Voihan ei

Angstipostaus VAROITUS! 

Ei oo kyllä miun viikko ollu tämä viikko! Kaiken muun epäonnisuuden lisäks (mitä en nyt jaksa tähän luetella), onnistuin eilen saamaan haavan silmään ! Siis SILMÄÄN! Miten tunari voi ihminen olla? Noh, siinä sit arvaus.. siis terveyskeskuksessa sanovat, ettei saa pitää piilareita, eikä meikin pois jättäminenkään ois pahitteeks.. Heidi - meikki - piilarit = Hyi  

Sen lisäks, että en nää mitään ja oon masentunu siitä, että näytän kauheelta 40 vee, nörtti mehtäläiseltä huomasin tänä aamuna sen hemmetin haavan levinneen miun silmässä! Siis ei-voi-olla-totta... Mitenhän pitkään tälläsen haavan paranemiseen menee? Toivottavasti ei pitkään! ):

P.S Oon kylsistyny tähän vanhaan blogiin, joten päätinpä tehhä uuden, hienon ja sellasen jota päivitän -blogin. :D Mut voi olla että otan sen blogin käyttöön vasta kun tää silmä on parantunu.. Ei nimittäin nappaa laittaa kuvia miusta tän näkösenä sinne. 

Nii ja laitoin tonne ylös sellasen kyselyn mihin kannattaa käyä vastoomassa.

Meikän YO- Partyt

Pääsipäs käymään niin muksasti, että meikäkin pääsi ylioppilaaksi! Kirjotusten tuloksiin oon kaikinpuolin tyytyväinen ja sain jopa stipendin (erinomaisesta menestyksestä kuvataiteissa)! Kuvia on ihan hitosti, mut lisään tänne vaan nää julkasukelposet otokset.

Miulla ei sitten ollu nuo kengät juhlissa..

Kiitosta vaan kaikille vieraille jotka minnuu muisti.

 Erityiskiitokset taas äitille, Antille, Kristalle ja Mikolle, jotka autto tosi tosi paljon juhlissa!

Plus kiitokset Tuksu, Tami, Pultsi ja PASI mukavasti illasta/yöstä/aamusta! (Huomatkaa ovelat salanimet! :-----D)

 tässä S:n piirtämä kuva meijjän partiporukasta; 

(Kun eivät vissii halua tällee blogissa tuoda julki naamojaan valokuvissa)

Että Kiitosta vaan kaikki!

Karseita kipaleita

Kappalekammotukset postaus

Eli ajattelin tehä nyt tämmöset "kamalat piisit" postauksen. Tässä siis miun mielestä kamalimmat musiikki kappaleet.

1. Sak Noel - Loca People

Voisko hirvittävämpää kappaletta olla? WHHUAT DA FAKKK? Aaaaarh! Kauhein rankutus ikinä. Kun laulaja sanoo edellä mainitun lauseen, se kuullostaa siltä ku laulaja olis joku aivotoiminnaltaan vajaa ääliö. Hyi, mikä hirvitys.

2. Inna - kaikki kappaleet

Aina kun kuulen Innan jonkun kappaleen, yritän äkkiä vaihtaa sen pois. Okei, onhan Innan kappaleiden musiikki ihan ok, mut se lauluääni.. Eiih.. Kuullostaa ihan hirveeltä autotuneschaibalta. (Kokeiltaa vaikka tätä; kuunnelkaa Paramoren Ignorance ja sen jälkeen tää Innan Love. :-------D lold)

3. Nickelback - ne kappaleet mitä oon kuullu

Tuo lauluääni on jotain niin hirveetä! Tuommonen nariseva. Voiko tästä muuta sanoa? Musiikki paskaa, lauluääni paskaa= hyi, en tykkää.

4. Laura Närhi- Hetken tie on kevyt

Kun kuulin ekaa kertaa tän kappaleen, tiesin jo sillon etten tuu pitämään tästä. Nykysi en voi sietää yhtään kyseistä kappaletta. Ihan hirveä! En vain tykkää. Tehosekoittimen alkuperäinen kappale on tosi hyvä, siitä tykkään. Lauran laulamana, ei kiitos!

5. Petri Nygård - Märkää!

En oikeestaan tykkää yhdestäkään Petrin kipaleista, mut tää on se kaikista surkein renkutus. Tuo räppi kun muutenkaan ei ole se miun juttu. En pidä, en.

Siinä olit nyt muutama. Onhan niitä enemmänki, mut just nyt ei tule mieleen, enkä jaksa luetella. Mut mainittakoon vielä etten pidä myöskään Enrique Iglesiaksesta (kirjotinko ees oikein?)

Monen juhlan päevä!

Tänään onki ollu monta syytä (no ei nyt nii monta vaan neljä) juhlaan;

P.S  Osa kuvista © we♥it

Kiusattu

Selaillessani Iltalehden sivuja, huomasin tämän uutisen: http://www.iltalehti.fi/perhe/2012030815299915_pr.shtml

Artikkeli luettuani vierailin myös Elisan isän blogin sivuilla, missä hän kertoo ajatuksistaan, sekä sivuilla, mistä löytyy edesmenneen Elisan päiväkirja merkinnät

(Isän blogi: http://enkelielisa.vuodatus.net/ 

Päiväkirjamerkinnät: http://taruolento.com/blog/category/Elisa )

Kyseinen artikkeli sai minut miettimään kiusaamistapauksia ja päätin kirjoittaa omakohtaisen kokemukseni asiasta.

Lukiessani Elisan päiväkirjan tekstejä kyyneleet nousivat silmiini. Kuinka tämä tyttö olikaan joutunut kärsimään kiusaamisesta. Huuteluja, tönimistä, nimittelyjä, hakkaamisia sekä tappouhkauksia... Mieleni täyttyy surusta ja vihasta; miksi kiusaajat tekevät tällaista? Eivätkö he ajattele yhtään, että seuraukset voivat olla niinkin vakavat, kuin uhrin itsemurha. Loppuuko kiusaaminen tosiaan vasta, kun joku on kuollut?

Lukiessani tekstejä eteenpäin mieleeni nousee kipeät muistot vuosien takaa. Minua on kiusattu ala- ja ylä-asteella. Tönimistä, lyömistä, nimittelyä, huuteluja, kiusaamisyhteisöjä netissä ja mukaan mahtui yksi hakkaaminenkin. Muistan nämä tapaukset kuin eilisen.

Koulu oli loppunut ja kävelen koulun pihalla. Yhtäkkiä koulumme poika tönäisee minua. Tönäisy ei riitä, vaan hän alkaa lyömään minua. Lyöminen yltyy ja minuun sattuu. Pyydän häntä lopettamaan mutta mitään ei tapahdu. Onneksi paikalle sattuu pari kouluni muuta oppilasta ja he tulevat väliin. 

"Tappaisit itsesi!"

Nämä sanat sain lukea Irc-gallerian profiilisivuiltani. Päättivätpä eräät kiusaajistani jopa perustaa erillisen yhteisön, missä minua haukuttiin. Tuntui pahalta katsoa, kuinka yhteisö keräsi jäseniä ja parin tunnin päästä sivu oli täynnä ilkeitä kommentteja kiusaajilta. 

Koulussa en saanut olla rauhassa. Sain kuulla useasti kuinka ruma ja surkea olen ja kuinka kukaan ei halua olla kaverini. Minua heiteltiin esineillä, tavaroitani vietiin ja piilotettiin. Minua hyljeksittiin. Minulla oli oikeastaan vain yksi oikea ystävä koulussa.

Yläasteen lopulla olin aivan uupunut. Iltaisin itkin pahaa oloani äidille; en jaksa enää kiusaamista. En olisi millään halunnut enää käydä koulussa, koska kiusaajat odottivat siellä. Kaikki opettajat eivät edes puuttuneet kiusaamiseeni.

Yhtäkkiä kiusaajat päättävät heittää teroittimiensä roskat päälleni. Yksi kiusaaja tönäisee penaalini  ja kirjani lattialle. Opettaja näkee tilanteen, mutta ei puutu siihen. Miksi?

Kiusaamisen tuloksena luulin pitkään olevani rumin ja tyhmin ihminen maan päällä. Kiusaamisen seurauksena aloin itsekin vihaamaan itseäni. Minua kiusataan koska olen ruma. Olen ansainnut huonon kohtelun, se on minulle oikein. Katselin usein itseäni peilistä ja totesin saman kuin kiusaajat: minä olen ruma. Päivästä toiseen kävin kouluani loppuun erittäin pelokkaana ja surullisena, toivoen että tämä paska loppuisi joskus. Kunnes se päivä koitti.

Olin tehnyt rikosilmoituksen poliiseille. Kunnianloukkaussyyte. Poliisit olivat käyneet kyseisen pojan ovella. Päätin kuitenkin olla viemättä asiaa pidemmälle ja poika selvisi säikähdyksellä. Ajattelin, että ehkä hän (ja muut kiusaajat) oppisivat olemaan kiusaamatta. Kiusaaminen loppuikin kuin seinään. Tämän jälkeen olen saanut olla rauhassa. Minua kuitenkin ihmetyttää, miksi pitää mennä näin pitkälle, että kiusaaminen saadaan loppumaan? 

Kiusaaminen jätti jälkensä minuun, enkä vielä tänä päivänäkään ole täysin hyväksynyt itseäni. Vuodesta vuoteen olin oppinut pitämään itseäni rumana ja tyhmänä, epäonnistuuneena ihmisenä. Sellaista harhakäsitystä ei korjata hetkessä. Onneksi kuitenkin tajuan, että kyse oli tosiaan harhakäsityksestä. Minä en ole tyhmä, enkä ruma, enkä epäonnistunut. Se, että minua kiusattiin, ei johtunut minusta vaan kiusaajista. He purkivat luultavasti omaa pahaa oloaan väärällä tavalla, kiusaamalla minua. Oli vain huonoa tuuria, että kiusaaminen kohdistui juuri minuun.

Hiihtolomailuja

Päätin opiskella vielä perjantain ja alottelin vasta tuossa lauantaina hiihtolomaa oikein mukavassa seurassa. :----D En nyt jaksa alkaa jauhamaan lauantai-illan tapahtumia tässä läpi sen enempää, ku että hauskaa oli!

 Kuitenkin, yltiö muksan lauvantai illan jälkeinen seuraava aamu koitti kovin päänsäryn täyteisenä ja epämukavana. Kaiken lisäks keittiössä odotti "ilonen" yllätys; hajonneet viemäriputkistot! Siellä se putkisto vuoti ainaki viidestä eri kohtaa ja aiheutti melkein vesivahingon tänne. Onneks miulla on maailman paras mies, joka (siitä huolimatta, että mie nauroin siinä vieressä, ku huvitti koko tilanne jostain syystä ja häirihin muutenki työntekoa) korjas ne putkistot.

Päivän päätteeks sain kivan yllärisoiton S:ltä, että se ois tulossa miun luokse pariks päivää! 

Napsittiin aika paljon kuvia näiden kolmen päivän aikana, mutta julkasukelpoisia on vaan muutama. :-----D 

Tää on kaikista neutraalein kuva. Kunnon tosikko-ilmeet :D Muut kuvat oli semmosia vammastusmaksimus kuvia. Oisin toki voinu laittaa tänne pari näitä kuvia lisää, mut S ei ehkä ois tykänny siitä, ku niissä kuvissa mitkä miun osalta on hyviä, eivät oo sit hänen kohallaan niinkään. (No olipa kohteliaasti sanottu)

Anyway, tässäpä ois sit muutama kuva ihan vaan miusta; (ja jos ette siis hiffannu, ni osan kuvista on ottanu S.)

Eiks ookki hianot rillit, nii!

Mut joo, tehtiin myö toki muutaki ku vaan kuvailtiin. Esim. ylläripylläri ajeltiin autolla. 

Miulla on semmonen olo että halluisin hirveesti kirjottaa tähän kaikkee miun hiihtolomasta, mut en sit jaksakkaan. Tulee tämmösiä parin lauseen kappaleita.. Laiskaa. 

Lopetanpa tämän tekstin nyt sit tähän, koska haluun nukkumaan. Olipas surkea lopetus postaukselle.

P.S Inhoon sanaa postaus.

Aika basic tiistai päivä

Varoitus! Postaus sisältää angstausta, eli jos ei kiinnosta lukea valituksia, niin lets skippade skippade tämä postaus. 

Sain just tarpeekseni kaiken maailman mendelistisistä rekombinaatiosta,  dihybridiristeytyksistä, multifaktoriaalisesta periytymisestä sekä muista kivoista biologian jutuista. Huomasin myös, että niinkin yksinkertainen asia kun meioosi on päässy, vähän niinku unohtumaan.. Ärtyneenä tästäkin tiedonpuutteesta ajattelin pitää ansaitun lukutauon. (onhan sitä tänään luettu jo 4 tuntia)

Tässä on tullu luettuun jo vähän yli viikko, enemmän tai vähemmän tehokkaasti. Välillä miut valtaa ihan hirvee epätoivo; ei tästä tule mitään, en muista mitään, en tajua ja en osaa. Pitää vaan yrittää saada kaikki nuo negatiivissävytteiset oletukset pois päästä pyörimästä ja keskittää murehtimiseen menevä energia mieluummin siihen lukemiseen.

Miulla on tarkka suunnitelma (lukujärjestys) yo-lukemisille. Oon noudattanu suunitelmaa suht hyvin ja lukenu oon joka päivä sen väh. 6 tuntia. Silti jostain syystä aina kun en lue, miulla on tunne että laiskottelen ja oon epäahkera= Saan surkeat tulokset tai mikä pahinta, en pääse läpi kirjoituksia. Eikö se vähintään (yleensä luen yli) kuusi tuntia riitä päivässä? Kyllä sen pitäis riittää, mut jostain syystä miun aivot syöttää miulle ajatusta siitä että oon laiskapaska jos en lue ja kuusi tuntia päivässä ei riitä.

Pahinta tää lukemisestä johtuva stressi on iltaisin ja viikonloppusin. Illalla kun enää yksinkertaisesti jaksa lukea, tulee taas se olo että olenpa laiska, pitäis olla lukemassa. Viikonloppuina kun sattuu olemaan aina paljon muuta tekemistä ku se lukeminen, ni kauhee angstihan siinä päälle iskee, kun ei ole lukemassa. Sunnuntai iltana huomaan kuitenki olevani ihan aikataulussa näiden lukemiste suhteen. Silti se ikävä tunne painaa päälle sanoen; Olisit voinut saada paljon paremmat tiedot kirjoituksia varten, jos olisit lukenut viikonloppuna paremmin.

Mie en jaksa! En ymmärrä miks stressaan näin pienestä? En oo koko lukion aikana koskaan paneutunu kunnolla opiskeluun, saati sitten että olisin tuhlannut vapaa-aikaani siihen. Okei, onhan kirjotukset sinänsä aika iso juttu, mutta ei silti oo miun tapasta stressata näin.

Ehkä osasyynä tähän stressiin on myös amk-haku. Miun pitäis tehdä kahteen eri kouluun ennakkotehtävät (Toiseen kolme, toiseen viisi!). Molempiin kouluihin on vaikea päästä ja mie todella haluan päästä jompaan kumpaan, varsinkin ensimmäiseen hakuvaihtoehtooni. Eli lukemisstressiä ei tosiaankaan helpota tää miun haku seuraavaan koulutuspaikkaan!

Mutta, jotta tää koko postaus ei olis tällänen hirvee maksimaalisen mega-angstauksen multihuipentuma, niin ajattelin kertoa teille myös positiivisia asioita. :---D

Sain viime viikolla kuvataiteen lukio diplomin tulokset. En odottanu kovinkaan innolla tuloksia, koska oletin saavani arvosanaksi 3 tai 4. (Arvosana-asteikkona 1,2,3,4 tai 5)  Suureksi yllätyksekseni (tai noh, ei niin hirmu suureks) sainkin arvosanaksi 5! Oon ihan mielettömän ilonen tästä! Hihii, tuollasesta saavutuksesta kun on onneks hyötyä jatkokoulutukseen hakiessa.

Toinen juttu, mistä tulin iloseks liittyy myös opiskeluun. Wilmassa komeilee merkintä; 75 kurssi suoritettu. Jes! Sain kun sainkin kasaan tarvittavan kurssimäärän, vaikka ensin näytti et se jäis siihen 74:ään! 

Tää oli tällänen kovin kouluaiheinen postaus. Ens kerralla tuloo sit postaukseen kuvija! Ni ei oo niin tylsää luettavaa. Saas kuitenki nähä millon postaan, ehkä huomenna, ylihuomenna, ens viikolla, kahen viikon päästä? On tässä näitä kiireitä nii ei hirveemmin jouda kirjottelee. Nyt kuitenki ajattelin pitkästä aikaa ja ihan vaan myös senki takia, että ei, ei tää blogi oo kuollu, oon vaa kiireinen immeinen.